Näin tekstiiliala Suomessa kasvaa ja vauhdittaa vihreää siirtymää

Hallitus pui parhaillaan kehysriihessä kahden seuraavan vuoden linjauksia sekä julkisen talouden suunnitelmaa. Tässä ovat tekstiili- ja muotialan terveiset päättäjille.

Yritykset kamppailevat edelleen selvitäkseen haastavasta koronatilanteesta. Akuutin tilanteen hoidon lisäksi nyt on aika suunnata katse myös tulevaan ja siihen, miten tekstiili- ja muotiala pystyy tuottamaan uutta kasvua ja hyvinvointia Suomeen.

Koronakriisistä eteenpäin pääsemiseksi ja tulevia kriisejä ajatellen yritykset tarvitsevat paranneltua kustannustukea, joka puree vaikeasti sopeutettaviin kustannuksiin. Jotta nykytilanteesta pystytään luomaan silta tulevaan kasvuun, tarvitaan sekä elvytys- että kehitysrahaa.

Paremmat edellytykset tuotanto- ja TKI-investoinneille

On tärkeää, että yrityslähtöisten innovaatioiden edistämiseen on tarjolla rahoitusta teknologia- ja toimialaneutraalisti.

Sekä kiertotalous että uusien tekstiilikuitujen tuotanto tarjoavat Suomelle valtavasti mahdollisuuksia. Nyt on huolehdittava, että tekstiilikierrätyksen ja kuitutuotannon ympärille saadaan luotua teollisen mittakaavan jatkojalostustoimintaa sekä uusia kuituja hyödyntävää innovaatio- ja liiketoimintaa.

Erityistä huomiota tulee kiinnittää korkean jalostusarvon ratkaisujen edistämiseen. Tällaisia ratkaisuja ovat muun muassa bio- ja kierrätyspohjaisista kuiduista valmistetut tekstiilit ja vaatteet. Hiilineutraali tekstiiliala -tiekarttatyö osoittaa, että suomalaisella tekstiilialalla on investointien kautta mahdollisuus miljardiluokan kasvuun ja merkittävä päästövähennyspotentiaali.

Uusilla bio- ja kierrätyspohjaisilla kuiduilla voidaan tulevaisuudessa korvata globaaleilla kuitumarkkinoilla erityisesti puuvillaa ja viskoosia.

Kun kuidut jalostetaan edelleen langaksi, kankaiksi ja vaatteiksi, Suomessa kehitetyillä uusilla tekstiilikuituteknologioilla voidaan saavuttaa noin 6,5-kertainen jalostusarvo verrattuna perinteiseen selluntuotantoon. Teollisen mittakaavan jatkojalostustoiminnan sekä uusia kuituja hyödyntävän innovaatio- ja liiketoiminnan rakentaminen kuitutuotannon ympärille on näin vaikuttavaa niin ilmaston, työllisyyden kuin Suomen talouden näkökulmasta.

Digitalisaatio ja vihreä siirtymä tärkeitä myös tekstiilialalle

Tekstiili- ja muotialan vihreässä siirtymässä avainasemassa ovat vähäpäästöinen energia, uusiutuvat ja kierrätyspohjaiset raaka-aineet sekä kiertotalouden ja digitalisaation tarjoamat mahdollisuudet.

On Suomen kansantalouden etu saada Suomeen tuotannollisia investointeja digitalisaatiota monipuolisesti hyödyntämällä, älykkäällä tuotannonohjauksella sekä robotiikan ja automaation avulla. Investoinnit myös tukevat Suomen tavoitetta hiilineutraaliin kiertotalousyhteiskuntaan siirtymisessä vuoteen 2035 mennessä.

Kansainvälinen kuluttajakauppa laajentaa ja vahvistaa Suomen elinkeinorakennetta

Ei yksin riitä, että Suomeen saadaan toimiva ja vaikuttava tekstiilialan tuotantoketju. Sen lisäksi meidän on syytä vahvistaa kansainvälistä kuluttajakauppaa B2B-viennin ohella. Näin voimme saada merkittävää lisäarvoa, nykyistä monipuolisemman elinkeinorakenteen ja uutta vientiliiketoimintaa.

Suomi kotimarkkinana on tekstiili- ja muotialan yrityksille liian pieni. Vaikuttava kasvu löytyy kansainvälisiltä markkinoilta, joilla tekstiili- ja vaateala on yksi suurimmista teollisuudenaloista.

Tarvitsemme kansallisen kehittämisohjelman kansainvälisen kuluttajakaupan ja sen osaamisen vahvistamiseksi sekä digiloikkaohjelman, koska yritykset tarvitsevat osaamista ja tukea verkkokaupan ja digitaalisten järjestelmien kehittämiseksi.

Kansainvälisen kasvun hakemisessa tärkeää on myös Business Finlandin pitkäjänteinen toiminta niin, että yritykset voivat luottaa sen toimintaan budjettikausien yli.

Lue lisää

Tekstiili- ja muotialan yritykset: Koronatilanne heikentänyt lähikuukausien näkymiä, mutta tulevaisuuteen suunnitellaan investointeja

Tekstiileistä kestävä pohja Suomen biotaloudelle

Lausunto: Kiertotaloudesta uusi talouden perusta